Kyllä minä mieleni pahoitin! Nyt on pakko lainata mielensä pahoittajaa. Käymme eduskuntavaaleja kiihtyvällä kampanjoinnilla turuilla ja toreilla. Tapaamme satoja ihmisiä ja meitä ehdokkaita on ympäri suomea yli 2000. Ehdokkaat yli puoluerajojen kampanjoivat kotimaisen työn puolesta, mutta millä eväillä.

On suorastaan kaksinaismoraalista tehdä kampanjaa Virossa painetuilla esitteillä, saksalaisella suklaalla ja kaiken maailman rihkamalla joka on tehty halpatuontimaissa pahimmillaan lapsityövoimalla ja työntekijän terveyden kustannuksilla. Ehdokas siis puhuu toista ja toimii toisin. Miettikääpä siis miten ehdokkaanne markkinoi itseään kun hänet tapaatte.

Tosiasia on se, että Suomi saadaan nousuun yksinkertaisesti kotimaista työtä lisäämällä. Tuetaan alkutuotantoa, investoidaan teollisuuteen, tehdään palvelut kotimaassa kotimaisilla yrityksillä ja elvytetään vienti innovaatioilla. Ei hyväksytä harmaata taloutta, alipalkkausta ja 0-sopimuksia. Vaaditaan muutosta.

Tehdään yhdessä päätös kotimaisen kulutuksen kasvusta. Tehdään vasemmiston vaatima veromalli, investoidaan kotimaiseen teollisuuteen sekä kotimaisiin palvelujen tuottajiin ja pidetään koulutus laadukkaana. Käytetään aina raaka-ainetta joka on kotimaista tuotantoa kun se on mahdollista. Maksetaan työehtosopimusten mukaista palkkaa ja luodaan kokoaikaisia työsuhteita, ei 0-sopimuksia. Taataan tasa-arvoinen vanhuus ja huolehditaan niistä, jotka tarvitsevat eritystukea arkeen.

Minun kampanjoinnissa teen hankinnat niin, että työ on aina kotimaista, mainokset painetaan Suomessa, makeiset ja leivonnaiset ovat kotimaisia, täällä hyvin työehdoin tehtyjä. Minä edustan kotimaisen alkutuotannon, työn ja sen tekijää. Omilla valinnoillamme voimme tehdä aidosti hyvää vaalityötä. Minä teen aidosti kampanjaa kotimaisen työn puolesta myös vaalien jälkeenkin. 

Tapasin liittomme eläkeläisiä sattumalta, kun olin vaaliasioita hoitamassa liiton aluetoimistolla. Siinä nämä upeat ikääntyneet ruuantekijät istuivat kahvikuppi edessä tarinoimassa keskenään. Heillä on tämä tapana tehdä joka kuun toisena tiistaina. En olisi voinut tuntea oloani enemmän kuin tervetulleeksi. Nämä ihmiset ovat taistelleet työpaikoilla meille tämän päivän työelämän. Me siis jatkamme taistelua heidän jälkeensä, jotta saisimme tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen sekä turvallisen työelämän kaikille palkansaajille.
Siinä keskustelun rönsytessä, muutama sanottu asia lämmitti kovasti mieltäni. Eräs rouva tokaisi että, ” kyllähän sen nyt tiedät missä ne pullat tehty, kun ne ovat niin älyttömän halpoja. En osta koskaan ulkomailta tuotuja!”  Tästä puhuimme vielä hetken. Keskustelu oli kiivasta ja kaikkia harmitti kaupan tahto tuoda tätä halpaa huttua myyntiin. Huoli töiden säilymisestä Suomessa oli suuri. Upeita eläkeläisiä, kyllä vanha kansa on kartalla mikä mättää.
Minä toin esille heille 0-sopimusten vastentahtoisen solmimisen epäkohdan tietoon. Sen miten työnantajat käyttävät tätä hyväkseen ja ovat luoneet 2000-luvun orjamarkkinatilanteen työpaikoillemme. Tästä keskusteltiin myös kiivaasti ja he olivat tyytyväisiä kun saivat tuoretta tietoa taistelun aiheista. Asiat kiinnostavat vaikka he eivät itse ole enää työelämässä. Tarinoissa tuli hienoa historian kertausta mistä he ovat taistelleet.
Oli kiva saada jutella pitkästä aikaa heidän kanssaan. Emme saa unohtaa ay- veteraanejamme. Saamme kiittää heitä monesta hyvästä työelämän sopimuksesta. Minä lupaan omalla toiminnallani pyrkiä takaamaan saavutettujen etujen säilymisen. Lupaan taistella kotimaisen ruuan ja ruuantekijän puolesta.

Työssä jaksamisen haasteet- Se oli aiheeni tänään ay-tapaamisessa.

Hyvät ystävät ja toverit,

Työssä jaksamisen ongelmien taustalla on erityisesti liian vähäinen henkilöstömäärä, epävarmuus työstä ja toimeentulosta sekä jatkuvat ja nopeat muutokset työpaikoilla. Jaksaminen liittyy myös työolosuhteiden peruskysymyksiin. Esimerkiksi työperäiset tuki- ja liikuntaelinsairaudet vaikuttavat työssä jaksamiseen ja jatkamiseen. Vaikka nykyisessä eläkeratkaisussa on monia hyviä tasapuolisen eläkekertymän mukaisia muutoksia, ei leipurin näkökulmasta eläkkeelle jäänti-ikä terveenä ole realistinen. Työssä jaksamisen haaste on kova ikääntyvillä raskasta teollista työtä tekevillä, esimerkiksi siis meillä elintarviketyöläisillä, emmekä ole ainoita.

Jaksamisen edistäminen on tärkeää inhimillisistä syistä sekä perheiden hyvinvoinnin ja työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyvien riskien ehkäisemisen vuoksi.  Työelämä edellyttää entistä osaavampaa ja entistä kauemmin työssä pysyvää työvoimaa. Hyvä työ ja työympäristö luo perustaa myös työmotivaatiolle ja sitä kautta parantaa työn tuloksellisuutta. Tämän päivän haasteena ovat lisääntyvä työttömyys ja epätyypilliset työsuhteet, jotka aiheuttavat epävarmuutta toimeentulosta ja työn pysyvyydestä. Varsinkin epäsäännölliset työsuhteet kuten 0-sopimukset aiheuttavat sen, etteivät työntekijät osaa sitoutua työpaikkaan, tämä taas aiheuttaa koko työyhteisön jaksamiselle haasteen työn suorittamiseen.

Toistuvat yt-neuvottelut ja sitä kautta työn väheneminen aiheuttaa sekä epävarmuutta että työyhteisön yhteistoiminnan heikkenemisen. Epävarmuus oman työn jatkumisesta aiheuttaa nokkimista, kyttäämistä, mustamaalaamista yms. ja koko työyhteisö alkaa voimaan pahoin. Koulutuksiin ei panosteta eikä positiivista kehitystä nähdä vaihtoehtona. Työajoilla on selvä yhteys työssä jaksamiseen. Jos työn kierto ja lepoajat ovat unohtuneet säästöjä haettaessa, ei työssä jaksamista tapahdu.

Hyvät ystävät,

SAK:n työolobarometri 2014 on hyvä läpileikkaus SAK: laisten palkansaajien kokemuksista ja näkemyksistä liittyen työhön ja työssä jaksamiseen. Tässä olen ottanut Hyvän työn mittarista tietoa. Suosittelen lämpimästi tutustumaan julkaisuun, joka löytyy myös sähköisenä sivulta SAK.fi/ julkaisut.

Yleisin ongelma työpaikoilla on alituinen kiire ja se, että työnantaja asettaa työn tehokkuuden kaiken muun edelle. Reilut puolet SAK: laisista (56%) tekee töitä olosuhteissa, joita voidaan kuvailla keskinkertaisiksi. Keskinkertaisissa töissä jotkin asiat ovat hyvin ja toiset huonosti, työelämän laadussa on siis paljon vielä kehitettävää.

Työn kuormittavuus koettiin erityisesti epäsäännöllisessä työssä suurena. 0-sopimuslaiset ovat tässä suuressa osassa.

Toistuvat yt-neuvottelut ovat aiheuttaneet sen että, yli 55- vuotiaista reilu viidennes kokee, ettei työnantaja tai työyhteisö enää kannusta työhön jäämistä. Heillä on kokemus että heistä halutaan eroon. Tämä on todella hälyttävä tieto, miten työuria pidennetään tai osaamista saatetaan eteenpäin jos ikäjakauma vääristyy työpaikoilla. Henkinen väkivalta ja väkivallan uhka on lisääntynyt jonkin verran. Kiusaaminen on lisääntynyt työpaikoilla. Syrjintäkään ei ole harvinaista SAK: laisissa työpaikoissa. Neljä kymmenestä on kokenut työpaikallaan syrjintää. Eniten syrjintää on havaittu määräaikaisiin työntekijöihin kohdistettuna . Ikäsyrjintä niin nuoriin kuin vanhempiin on hienoisesti lisääntynyt vuodesta 2012.

SAK: laiset pääsevät työnantajan maksamaan koulutukseen selvästi vähemmän kuin muut palkansaajat. Koulutukseen pääsy on yleisintä kuljetusalalla ja harvinaisinta teollisuudessa. Vakituisia koulutetaan selvästi enemmän kuin määräaikaisia. Koulutukseen osallistuminen on yleistä suurilla työpaikoilla, mutta jää toteutumatta useasti pienillä työpaikoilla. SAK:n tavoitteena on, että kaikkien työntekijöiden ammattitaitoa ylläpidetään koko työuran ajan. Jatko-ja täydennyskoulutuksen tarve kasvaa jatkuvasti, sillä työelämä ja työmarkkinat muuttuvat nopeasti ja työtehtävien vaatimukset kasvavat. Osaava työntekijä on entistä olennaisempi edellytys työnantajan menestykselle. Tämä tuntuu vain työnantajilta tässä ajassa unohtuvan.

SAK:ssa on tehty vuosia tutkimuksia ja ohjelmia työssä jaksamisen ympärillä yhteistyössä liittojen kanssa. Työssä jaksamisen ohjelma on pitänyt yllä keskustelua työhyvinvoinnin merkityksestä niin työntekijöille, yrityksille kuin koko yhteiskunnallekin. Ratkaisevaa on kuitenkin, mitä työpaikoilla tapahtuu. Työn ja työyhteisöön kohdistuvien muutosten hallinta edellyttää yhteistoimintaa ja vastuullisuutta työpaikkatason kaikilta toimijoilta, myös yrityksiltä ja julkisen sektorin työnantajilta. Kilpailukyvyn alttarille ei saa uhrata työntekijöiden terveyttä.

Hyvät ystävät ja ay-toverit

Työssä jaksamisen tukeminen edellyttää myös riittävää henkilöstöä, työntekijöiden ammattitaidosta huolehtimista sekä työntekijöidenkin tarpeet huomioivia työaikajärjestelyitä. Työolosuhteita on mahdollisuus kehittää sopivaksi jokaisen yksittäisen ihmisen voimavaroille ja samalla hyväksyä erilaisuus työyhteisössä. Meillä ay-kentässä toimivilla on työssä jaksamisen esteiden purkamisessa suuri merkitys ja haaste tuleville vuosille. 

Käsitteenä luottamusmies. Luottamusmies on seuraavin määrittein esitelty liittoni ( SEL Ry) sivuilla: Työntekijöiden valitsemat luottamusmiehet ovat työpaikoilla työntekijöiden tukena ja turvana. Luottamusmiehet ovat SEL:n jäsenten valitsemia työntekijöiden edustajia työpaikoilla. Luottamusmies huolehtii siitä, että työehtosopimusta ja lakia noudatetaan työpaikalla. Luottamusmies neuvoo ja auttaa työpaikalla vain liiton jäseniä. Ammattiliittoon järjestäytymättömät työntekijät joutuvat selvittämään asiansa omin avuin. Luottamusmiehen tehtävänä on työpaikalla selvittää jäsenten ja työnantajan välisiä erimielisyyksiä.

Työpaikoille on valittu taas vuoden alusta työpaikoille luottamusmiehet. Tärkein luottamusmiehen tehtävä on jäsenhankinta, koska ilman jäsenistöä ei ole myöskään henkilöitä, jotka valitsevat luottamusmiehen työpaikalleen. Tämän jälkeen tulee edunvalvonta työpaikalla. Luottamusmies on tärkeä valvova ja vaativa henkilö, joka huolehtii siitä että, työnantaja noudattaa työehtosopimusta ja lakia. Tätä tehtävää varten liitot järjestävät erilaista koulutusta luottamusmiehille. Hän huolehtii siitä, että työntekijöitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti. Luottamusmies neuvottelee työnantajan kanssa henkilöstöä koskevissa asioissa, ja on osaltaan mukana kehittämässä työyhteisöä edustamiensa työntekijöiden sekä työnantajan kanssa. Vaikka luottamusmies edustaa neuvotteluissa ensisijaisesti järjestäytyneitä eli ammattiliittoon kuuluvia työntekijöitä, hän voi yhteistoimintaneuvotteluissa kuitenkin edustaa myös koko henkilöstöä.

Nyt jos koskaan on aika meidän kaikken ay-aktiivien  herätä ja ottaa asiaksemme järjestyneisyyden tärkeys sekä sen ylläpitäminen. Nuorille tuputetaan YTK:n jäsenyyttä halpana vaihtoehtona. Meidän kaikkien on tehtävä vielä ankaremmin työtä sen eteen , että nuoret ymmärtävät sen todellisen eron YTK:n ja liiton jäsenyyden välillä. Tänä päivänä kun pelkkä työttömyysturva ei riitä. Ja se on ainoa asia ,jonka saa maksamalla YTK:n vuosimaksun. Työnantajan kanssa kun riitaantuu eikä ole liiton jäsenyyttä, ei oikeusapua tule. Työriitoihin ei saa ilmaista oikeusapua oikeusaputoimistosta. Tätä ei moni nuori ymmärrä. Puhutaan karkeasti 10000 eurosta, jos lähdet esimerkiksi oikeuteen riitelemään vaikkapa laittomasta irtisanomisesta. Myös luottamusmiehen apu työpaikalla on arvokas etuus jäsenistölle työpaikalla. Suomeksi, sinulla on henkilö, joka riitelee puolestasi, jos et ole saanut asiaa oikaistua ensin itse.

Toivotan kaikille valituille uusille ja “vanhoille” luottamusmiehille menestystä tehtävässänne, johon työtoverinne  ovat teidät valinneet.

Viime sunnuntain isänpäivä sai minut taas pohtimaan vanhemmuutta. Se on rankka jobi. Minulla on ollut onni saada kaksi ihanaa tytärtä, joista on kasvanut nuoret itsenäiset naiset. Lapsen hankinta kun ei kaikille olekaan niin yksinkertainen juttu. Minulle on lasten kasvatuksessa ollut muutama tärkeä juttu:

1.       Ole läsnä.  Mikään ei ole niin tärkeä kuin lapsi. Ole arjessa mukana ja läsnä. Kuuntele ja ohjaa.

2.       Lasten harrastuksissa on syytä olla mukana ja ole aidosti kiinnostunut mitä mietteitä lapsella on.

3.       Anna aikaa, omat harrastukset voivat odottaa lasten kasvua.  Kokemuksella voin sanoa, ettei yhtään harmita vaikka harrastinkin lapsiani ja käytin kaiken vapaa-aikani heidän kanssa olemiseen.

4.       Älä ole kaveri. Vanhemman rooli on olla vanhempi, ei paras kaveri. Vanhemman täytyy antaa rajat ja arvot elämään, ei siis aina ole niin mukava ja jopa komentaa lasta. Rajat ovat rakkautta.

5.       Näytä tunteet. Saa riidellä, mutta sitten myös sovitaan. Halataan, itketään, nauretaan, vihataan, rakastetaan, petytään ja ollaan ylpeitä. Mikään ei ole niin tyhjää, kuin tunteeton suhde lapseen.

Sen voisi kiteyttää niin, että lapsen tarve tulee aina oman tarpeen edelle. Jos lapsi tarvitsee talvikengät, ei äiti osta itselleen ensin vaan varojen mukaan ja aina lapselle ensin. Meidän perhe on toiminut niin ja minunkin lapsuuden kodissa toimittiin niin.  Lapset ensin, tarpeiden mukaan.

Hyvään lapsuuteen ei tarvita tavarataivasta eikä merkkivaatteita, läsnä olo ja perustarpeista huolehtiminen ja paljon lämpöä sekä lohduttava syli. Me vanhemmat olemme kiireisiä työssä ja lapset ahertavat päiväkodissa tai koulussa, silloin on todella tärkeää olla vapaa-ajat yhdessä. Olla arjessa läsnä, eikä jäädä oman kiireisen elämän taakse.

Rankka jobi, joka kestää koko elämän ajan, syntymästä asti. Huoli ja murhe ovat jokaisen vanhemman taakka jota keventää ilot ja ylpeyden aiheet. Elämän parasta aikaa on se, kun lapset ovat siinä lähellä. Kun lapset varttuvat ja aikuistuvat, on aika luopua. Päästää omille siiville. Mutta vanhemmuus ei lopu siihen, se vain muuttaa muotoa. Täällä me olemme lastamme varten joka päivä, tukemassa ja auttamassa.

Isänpäivänä oli ihana seurata, miten tyttäreni aamulla valmisti isälleen aamiaisen ja vei onnittelukortin vuoteeseen. Halaus ja lämmin aamuhetki isän kanssa.  Vanhemmat ovat tärkeitä ja he ovat peruskallio.

Muistetaan myös tukea vanhemmuudessa niitä, joilla ei ole voimia tehtävään. Ei tuomitsemalla, vaan auttamalla. Joskus pienikin ele, kuunteleminen voi auttaa seuraavaan viikkoon. 

Leipomoalan tutkintotoimikunnan jäsenenä olen joutunut seuraamaan hyvin läheltä Opetushallituksen tutkintojen uudistushanketta ja olen todella huolissani näyttötutkintojen tulevaisuudesta. Tutkintotoimikuntia suunnitellaan yhdistettäväksi ja tutkintoja ollaan yhdistämässä. Miten tässä myllerryksessä käy ammattinimille ja alan arvostukselle varsinkin käsityöammateissa? Tämä puhuttaa nyt monessa tutkintotoimikunnassa. Järjestelmä on luotu aikuisten osaamisen tunnustamiselle ja tunnistamiselle. Järjestelmän on toimittava tulevaisuudessakin.

Lähtökohtaisesti koko aikuisväestön osaaminen on turvattava. Vähän koulutetun aikuisväestön mahdollisuuksia osaamisensa kehittämiseen on tuettava erityistoimin. Osaamista on voitava ylläpitää ja uudistaa koko työuran ajan.  Aikuiskoulutusta tulee kehittää ja suunnitella omana kokonaisuutenaan elinikäisen oppimisen periaatteen hengessä. Osaamista tukevat koulutukset ovat niin näyttötutkinnot kuin tutkinnot yleensä, mutta myös työturvallisuuskoulutukset, ensiapukoulutukset yms.  

Työntekijöiden mahdollisuuksia ammattitaidon päivittämiseen on parannettava myös työehtosopimusteitse. Työmarkkinakentässä niin sanottu kolmen päivän koulutusoikeus on tässä viimeisin uudistus. Seuraava pohdinnan paikka työmarkkinoilla voisi olla määräaikaisissa töissä sekä pätkä- ja silpputöissä työskentelevien opiskelun ja osaamisen päivittämisen mahdollisuuksien parantaminen.

Koulutus etenkään koulutuksen tasa-arvo ei saa jäädä synkkien talouslukujen varjoon. Päinvastoin. Juuri nyt tarvitaan satsauksia osaamisen pitämiseen korkealla tasolla kaikissa väestö ryhmissä. Ennen vanhaan maalla tehtiin lähes jokaisessa talossa puhdetöitä talven hiljaisina hetkinä: veisteltiin päreitä valonlähteeksi vuodenvarrelle ja korjailtiin tarvekaluja. Sitä kautta oltiin sitten valmiita kevään koittaessa taas kylvön kiireisiin.  Opiskelua voisi ajatella tämän päivän puhdetyönä, että talouden hiljaisempina hetkinä valmistaudutaan nousukauden kiireisiin. 

Meillä SAK:laisten alojen duunareilla osallistuminen ammattitaitoa uudistavaan koulutukseen on vähäisempää verrattuna jo entuudestaan korkeasti koulutettuihin. Vitsi ei ole sekään, että aito käytännön mahdollisuus osallistua ammattitaitoa uudistavaan koulutukseen vaihtelee aloittain SAK:laisille miinusmerkkisesti. Hiljaisina aikoina kun tämän päivän työnantaja irtisanoo ennemmin kuin kouluttaa henkilökuntaa. Meillä ammattiyhdistys aktiiveilla on suuri merkitys pitää koulutusta esillä ja painottaa sen tärkeyttä. Uudet luottamusmiehet valitaan taas loppuvuodesta työpaikoille. Heitänkin kaikille luottamusmiehille tavoitteeksi koulutuksen lisäämisen työnantajan ensi vuoden suunnitelmiin. Tämä, jos mikä, on rakentavaa yt-neuvottelua.  

Vuosi sitten eläkeratkaisusta keskusteltiin kiivaasti. Lopputulos joka tänä vuonna saavutettiin, ei miellytä leipuria. Tässä muistutukseksi puhe SAK:n syysvaltuustosta 2013 , jonka pidin. Meidän valtuustoryhmä muutenkin piti duunari ääntä kovastikkin esillä tuossa valtuustossa. Raskaan työn tekijän eläkkeelle jäämisikää kun ei nosteta vain päätöksillä eläkeiästä vaan konkrettiisilla työsuojelullisilla kehitystoimenpiteillä. Se on vieläkin puutteellista alani työpaikoilla. Isot yritykset hoitavat kyllä, mutta pienet ja keskisuuret leipomot ovat vielä aloittamassa tätä työtä. 

Tiina Heinonen , Suomen elintarviketyöläistenliitto ,

Hyvät valtuusto toverit!

Olen huolissani miten valtiovalta haluaa nostaa eläkeikää,  meitä leipureita se kovasta puhututtaa. Työurien pidennys pitäisi alkaa sen alkupäästä, nuorisotakuun piti avittaa, vaan ei pelitä vielä.

Jos eläkeikää nostetaan 65 vuoteen, yhä useampi voi vain haaveilla pääsystä terveenä eläkkeelle.

Esimerkiksi teollisissa työssä on monilla jo nyt yli 40 vuoden työura, kun työelämään tullaan alle kaksikymppisinä, kun taas akateemisesti koulutetut tulevat työelämään monesti vasta yli kolmekymmentävuotiaana ja heillä on huomattavasti lyhyempi työura ennen eläkeikää.

Eläkkeelle pääsyssä pitäisi mielestäni huomioida enemmän työuran pituus ja työtehtävien raskaus, eikä vain ihmisen fyysinen ikä.

Eikö olisi mukava ajaa työmiehelle sellainen palkinto, että kun työvuosia on kertynyt 40-vuotta tai kun on tehnyt työuransa yö- ja vuorotyötä, työmiehen täyttäessä 60-vuotta hänen elinaikakerroin pysyisikin 1. Eikö olisi mukava yhdessä vaikkapa ajaa sellaista lakiehdotusta, että 40 vuoden työurasta palkitaan, ei rangaista.

Jos valtiovalta haluaa että ihmiset olisivat pidempään töissä, pitäisi sen tukea ja kannustaa työnantajaa työpaikoilla investointeihin ja toimintatapojen muutoksiin, jotka auttavat ihmisiä jatkamaan pitempään työelämässä.

Edustan leipomoteollisuutta , jossa työskennellään raskaassa teollisessa työssä, vuoro- ja yötyössä, kuumissa ja kylmissä olosuhteissa, pölyä unohtamatta. Alaltani jäädään hyvin harvoin terveenä työeläkkeelle.

Ehdotankin nyt, että SAK lähtee vaatimaan, että raskaasta teollisesta työstä sekä 40 vuoden työuran jälkeen pääsisi eläkkeelle jo 60 vuotiaana.  Työmieheltä aina kiristetään vyötä, eikö olisi jo aika myös meidän vaatia.

Ja hei, muistetaan kattaa joka päivä kotimaista ruokaa pöytään ja joulun kinkku on tietysti meillä kaikilla kotimainen!

Suomalaista ruokaa arvostetaan ja se on kuluttajien mielestä puhdasta. Näinhän se onkin. Suomalainen ruoka on maailmallakin tunnettua juuri puhtaudestaan. Sitä mietin että liittyykö arvostus vain oman maan raaka-aineista valmistettuun ruokaan tai ruokaperinteeseemme? Vai tarkoitetaanko myös tuontiraaka-aineista Suomessa valmistettua ruokaa? Suomessa valmistettujen elintarvikkeiden kotimaisuusaste on 82 prosenttia. Esimerkiksi me leipurit emme saa myllyltä kaikkea jauhoa kotimaisena koko vuotta, koska osa tuottajan viljasta on kasvatettu rehukäyttöön, ei ihmisravinnoksi. Siis vain pienyrittäjä leipuri voi leipoa ruisleivän sinulle kotimaisesta rukiista läpi vuoden, jos on tuottajan kanssa oma sopimus toimituksesta.

Onko suomalainen ruoka vain Suomessa tuotetuista raaka-aineista valmistettua ruokaa? Vai tarkoittaako se myös tuontiraaka-aineista Suomessa valmistettua ruokaa? Ovatko pizza ja kebab suomalaista ruokaa, kun ne valmistetaan suomalaisista raaka-aineista? Vai ovatko vain perinteiset ruokalajit suomalaista ruokaa? Esimerkiksi karjalanpiirakka tunnustetaan suomalaiseksi ruoaksi, vaikka sen usein sisältämä riisi ei ole alkuperältään suomalaista. Kotimaisista raaka-aineista Suomessa valmistettu ja myyty hampurilainen on suomalaista ruokaa, vaikka hampurilainen alun perin onkin kehittynyt Yhdysvalloissa pohjoissaksalaisen ruokakulttuurin pohjalta. 

Kaksi kolmasosaa suomalaiskuluttajista haluaa syödä kotimaista ruokaa ja tarkistaa ruuan alkuperän. Seurantatutkimuksen tulosten perusteella kotimaisuuden arvostus on viime vuosina ollut jopa hienoisessa nousussa.  Eviran pääjohtaja Matti Aho kertoo eräässä haastattelussa viime vuonna, että kuluttajien luottamus on nykyään keskeinen osa elintarviketurvallisuutta. Se ansaitaan siten, että valmistajat kertovat tuotteistaan paikkansapitävää tietoa, joka myös voidaan osoittaa todeksi. Aho arvioi, että Suomessa lyhyet tuotantoketjut vahvistavat kuluttajien luottamusta kotimaiseen ruokaan. Hän muistuttaa että, kuluttajalle voidaan kertoa, mistä raaka-aineet ovat peräisin ja jopa miten ne on tuotettu. Elintarvikevalmistajat tietävät, mitä ostavat ja myyvät, ja tarvittaessa myös takaisinvedot ovat helposti hoidettavissa. Tästä kaikki muistavat varmaan hienosti hoidetun hevosenlihaskandaalin viime vuodelta. Isot ruokatalomme oppivat tästä, ettei kotimaista kuluttajaa kannata huijata sekä sen, ettei eurooppalaisiinkaan raaka-aine toimittajiin voi sokeasti luottaa. Kotimaisiin voi.

Puhun paljon myös lähiruoasta: miten se eroaa suomalaisesta ruoasta vai eroaako lainkaan? Lähiruoalle ei ole vakiintunut yleisesti hyväksyttyä ja yksiselitteistä määritelmää, mutta  se määritellään näin EU:ssa: ”Lähiruoka on ruoantuotantoa ja -kulutusta, joka käyttää oman alueensa raaka-aineita ja tuotantopanoksia edistäen oman alueensa taloutta, työllisyyttä ja ruokakulttuuria.” Tämän määritelmän perustella lähiruoka on selvästi suomalaista ruokaa – mutta suomalainen ruoka ei välttämättä ole lähiruokaa. Minun mielestäni lähiruoka on lähellä tuotetuista raaka-aineista valmistettua kotimaista ruokaa. Laajemmin ajattelemani määritelmä olisikin lähiruualle kaikki kotimaassa kotimaisella työllä ja niillä kotimaisilla raaka-aineilla, joita on mahdollista tuottaa Suomessa. Toivoisinkin meidän kaikkien lisäävän kotimaisen ruuan kulutusta. Noin joka kymmenes työikäinen suomalainen saa elantonsa suoraan tai välillisesti ruuasta. Jos meistä kaikki käyttäisi yhden lisä euron kuukaudessa Suomessa valmistettuihin ruokiin ja juomiin, syntyisi Suomeen vuodeksi noin 1 500 uutta työpaikkaa. 

Puheeni kevään SAK:n valtuustossa.

 Tiina Heinonen, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto  SAK:n kevät valtuusto 15.05.2014

Kiitos!

Voit lulkea uusia postauksia RSS kautta.