Vanhemmuudesta

12.11.2014 11:11

 

                                                 

 

 

Viime sunnuntain isänpäivä sai minut taas pohtimaan vanhemmuutta. Se on rankka jobi. Minulla on ollut onni saada kaksi ihanaa tytärtä, joista on kasvanut nuoret itsenäiset naiset. Lapsen hankinta kun ei kaikille olekaan niin yksinkertainen juttu. Minulle on lasten kasvatuksessa ollut muutama tärkeä juttu:

1.       Ole läsnä.  Mikään ei ole niin tärkeä kuin lapsi. Ole arjessa mukana ja läsnä. Kuuntele ja ohjaa.

 

2.       Lasten harrastuksissa on syytä olla mukana ja ole aidosti kiinnostunut mitä mietteitä lapsella on.

 

3.       Anna aikaa, omat harrastukset voivat odottaa lasten kasvua.  Kokemuksella voin sanoa, ettei yhtään harmita vaikka harrastinkin lapsiani ja käytin kaiken vapaa-aikani heidän kanssa olemiseen.

 

4.       Älä ole kaveri. Vanhemman rooli on olla vanhempi, ei paras kaveri. Vanhemman täytyy antaa rajat ja arvot elämään, ei siis aina ole niin mukava ja jopa komentaa lasta. Rajat ovat rakkautta.

 

5.       Näytä tunteet. Saa riidellä, mutta sitten myös sovitaan. Halataan, itketään, nauretaan, vihataan, rakastetaan, petytään ja ollaan ylpeitä. Mikään ei ole niin tyhjää, kuin tunteeton suhde lapseen.

 

Sen voisi kiteyttää niin, että lapsen tarve tulee aina oman tarpeen edelle. Jos lapsi tarvitsee talvikengät, ei äiti osta itselleen ensin vaan varojen mukaan ja aina lapselle ensin. Meidän perhe on toiminut niin ja minunkin lapsuuden kodissa toimittiin niin.  Lapset ensin, tarpeiden mukaan.

Hyvään lapsuuteen ei tarvita tavarataivasta eikä merkkivaatteita, läsnä olo ja perustarpeista huolehtiminen ja paljon lämpöä sekä lohduttava syli. Me vanhemmat olemme kiireisiä työssä ja lapset ahertavat päiväkodissa tai koulussa, silloin on todella tärkeää olla vapaa-ajat yhdessä. Olla arjessa läsnä, eikä jäädä oman kiireisen elämän taakse.

Rankka jobi, joka kestää koko elämän ajan, syntymästä asti. Huoli ja murhe ovat jokaisen vanhemman taakka jota keventää ilot ja ylpeyden aiheet. Elämän parasta aikaa on se, kun lapset ovat siinä lähellä. Kun lapset varttuvat ja aikuistuvat, on aika luopua. Päästää omille siiville. Mutta vanhemmuus ei lopu siihen, se vain muuttaa muotoa. Täällä me olemme lastamme varten joka päivä, tukemassa ja auttamassa.

Isänpäivänä oli ihana seurata, miten tyttäreni aamulla valmisti isälleen aamiaisen ja vei onnittelukortin vuoteeseen. Halaus ja lämmin aamuhetki isän kanssa.  Vanhemmat ovat tärkeitä ja he ovat peruskallio.

Muistetaan myös tukea vanhemmuudessa niitä, joilla ei ole voimia tehtävään. Ei tuomitsemalla, vaan auttamalla. Joskus pienikin ele, kuunteleminen voi auttaa seuraavaan viikkoon.